Saana – Haavoittuva jättiläinen

 

Valokuvanäyttely suurtunturin luonnosta

Pro Luontokuva ry ja Saanan Luonnon Ystävät –Luomus ry järjestävät korkeatasoisen valokuvanäyttelyn, joka avataan Tunturi-Lapin luontokeskuksessa 7.1.2009.  Näyttelyn tärkeänä teemana on Saanatunturin ainutlaatuisuus ja henkeäsalpaavan maiseman säilyttäminen tuleville sukupolville. Kolmekymmentä kuvaa kertoo monipuolisesti alueen luonnosta, porotaloudesta ja ympäristönmuutoksesta.

Kuvaaja: Markku Könkkölä

Saana lienee Suomen tunnetuin tunturi. Se on sisällytetty valtioneuvoston päätöksellä maamme kansallisesti arvokkaisiin maisemakohteisiin vuonna 1999. Saanan-juuren kalkkivaikutteinen lehto puroineen on maamme mittakaavassa ainutlaatuinen. Tunturi on myös ikiaikainen porosaamelaisten pyhättö. Viime vuosina alueen kaavoitus on herättänyt huolta tunturin säilymisestä.

Näyttely koostuu luontokuvista ja postereista, jotka tekevät tutuksi niin Saanan luonnon kuin sen uhkakuvatkin. Tunturi-Lapin luontokeskuksen jälkeen näyttely lähtee kiertämään Suomea. Seuraavina näyttelypaikkoina oli Pallastunturin luontokeskus 1.4.-18.5.2009 sekä Oulangan kansallispuisto 24.5.-26.8.2009.

Pro Luontokuva ry on perustettu vuonna 2005. Yhdistyksen tavoite on luontokuvan laadun ja uskottavuuden kohottaminen sekä luonnonsuojelu. Saana-näyttelyn kuvaajina on useita tunnettuja Pro Luontokuvan Lapin-kuvaajia, kuten Seppo Keränen, Pekka Luukkola ja Heikki Nikki. Luomus ry on vuonna 2007 perustettu enontekiöläinen luonnonsuojeluyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua ja luontaiselinkeinojen harjoittamista Käsivarren alueella.

Kuvaaja on Antti Miettinen/Luomus ry

Saana – haavoittuva jättiläinen oli vuonna 2010 esillä Helsingin rautatieasemalla 13.6.-14.7. Lisäksi näyttely kiersi Seitsemisen luontokeskuksessa ja Vihdin kunnankirjastossa.

OSA NÄYTTELYN KUVISTA SEKÄ LISÄTIETOA TARUN OMAISESTA SAANASTA.


Lisätiedot

Juha Syväranta
Pro Luontokuva ry
p. 050 353 1815
juha.syvaranta@prolk.fi

Maria Tuomi
Saanan Luonnon Ystävät – Luomus ry
p. 050 557 8497
maria.tuomi@helsinki.fi

Kommentointi on suljettu.